Yritys

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen käynnisti helmikuussa 1972 käyttöön Pohjoismaiden suurimman pienvenetehtaan pienessä kalastuspitäjässä Rymättylässä. Terhi-veneiden tarina sai lentävän lähdön kun 10 000:s vene valmistettiin uudella tehtaalla jo kaksi vuotta myöhemmin. Toimittuaan vuodesta 1962 alkaen kotimaisten Terhi-perämoottoreiden päämyyjänä ryhtyi 1917 perustettu Korpivaara Oy 1960-luvun puolivälissä suunnittelemaan oman venemalliston aikaansaamista perämoottoreiden rinnalle. Venetuotannosta haluttiin alusta asti suuria sarjoja ja tuotteista tyypiltään ja rakenteltaan laadukkaita ja kestäviä.

Korpivaara perusti 1971 Konemuovi Oy:n joka aloitti Terhi-veneiden tuotantonsa 1972. Löytyi uskallusta ensimmäisenä eurooppalaisena venevalmistajana investoida uuteen valmistusteknologian, ABS-muoviin (akryyli, butadieeni, styreeni) joka oli säänkestävä, luja, sitkeä, särkymätön ja helppohoitoinen materiaali. Ensimmäiset veneet olivat Terhi 240, Terhi 310 ja Terhi 390 ja niitä vietiin 11 maahan. Terhi-veneistä sanottiin heti alusta, että ne ovat nättejä kun mansikat ja, että niissä kaunis on myös käytännöllistä. Terhi-moottoreiden poistuessa markkinoilta, kantoivat Terhi-nimeä, nimetty suomalaisen kaunottaren mukaan, nämä Rymättylässä valmistetut veneet uljaasti maailmalle. Terhin uppoamaton runko loi hyvän alun käsitteelle käytännölliset veneet, eli veneille jotka ovat tehty tositarkoitukseen ja räätälöity pohjoismaisiin olosuhteisiin. Tämä houkutteli Otto Brandt-konsernia mukaan, jonka omistukseen Terhi siirtyi 2005. Brandtilla oli yli sadan vuoden historia vapaa-ajan kulkuneuvoista sekä kokemusta myös venevalmistuksesta ja maahantuonnista. Vielä tänään, yli 50 vuotta ja reippaasti yli 230 000 valmistettua venettä myöhemmin, Terhi porskuttaa valmistusmäärältään pohjoismaiden suurimpana venevalmistajana ja ainoana eurooppalaisena ABS-veneiden valmistajana samoja alkupäivien periaatteita noudattaen. Markkinat, teknologiat, käyttötarpeet ja maut ovat muuttuneet vuosien varrella, mutta Terhi pysyy aina pinnalla.



Kuvagalleria

Sulje
Sulje